Rodut & Hahmot

Tontut

Tontuilla on erinomainen kuulo, jonka vuoksi he nurinkurisesti ajatellen, käyttävät korvaläppiä jotteivat kuulisi kaikkea. He rakastavat erilaisia esineitä ja vaikka ovat käsityöläisiä, he usein lainaavat ihmisiltä vaatteita ja muita tavaroita melko pitkiksikin ajoiksi. Erityisesti he rakastavat päähineitä ja usein pitävätkin kahta-kolmea pipoa päällekäin. Luonnostaan tontuilla on paksu parkkiintunut nahka jalkapohjissa ja näin ollen he eivät tarvitsisi kenkiä. Tosiasiassa tontut rakastavat kenkiä ja pitävät niitä siksi.
Näsien pelotukseen tarkoitetut kärkihatut ovat herättäneet ihmisten huomiota ja aiheuttaneet outoja mielleyhtymiä.

Ihmiset

Ihmiset ovat tylsiä, töissä tai koulussa käyviä olentoja. Heidän suurin riemunsa on uusi hevonen tai jopa maatalouskone. Tv on myös uusi hieno keksintö, josta tykätään keskustella. Tämän pelin ihmiset elävät vuotta 1950. Suomi maksoi sotakorvaukset -52 ja Helsingissä järjestettiin kesäolympialaiset samana vuonna. Kekkonen valittiin presidentiksi -56. Pelillisesti nämä siis ovat vasta tapahtumassa eikä kukaan tiedä tapahtuuko näin varmasti. Etsi lisää infoa tästä aikakaudesta esim. Wikipediasta. Sen tiedot riittävät tähän peliin ;)


Näsät

Kauan sitten näsät karkottivat tontut metsistä ja Suomesta. Ainakin näin näsien keskuudessa uskottiin. Näsät elävät enimmäkseen ihmisten keskuudessa eikä heitäkään ole enää montaa jäljellä. Näsä on saattanut työskennellä tiimissä, joka on ajanut tietyn metsän kaatamista. Silloin on tällä näsällä ollut tieto, että metsässä asuu tonttuja Näsät rakastavat mm. rahojen perintää ja lukujen yhteenlaskemista. Näsäepäilyt heräävät myös, jos hän ei osallistu pikkujouluihin tai joulujuhliin. Näsät pelkäävät kuollakseen punaisia hiippalakkeja.
Kerrotaan, että näsien todellinen olomuoto paljastuu kun he saavat viinaa. Juuri kukaan ei liene kuitenkaan ihan perillä mitä tämä käytännössä tarkoittaa.

 Pelin hahmoista

Seuraavassa on kerrottu löyhästi joistakin pelin hahmoista. Lue ne, ennen kuin lähetät ilmoittautumislomakkeen.


Tontut

Tonttystävämme ovat hilpeää ja stressitöntä porukkaa!

Jonttu
Ei penaalin terävin kynä. Leppoisin kyllä.

Keltsi
Blondimaisen mielenluonteen omaava tonttu. Häslää paljon saamatta mitään aikaan.

Helppi
Äärimmäisyyksiin (ärsyttävyyksiin) saakka auttavainen tonttu. Kiertää huhu, jonka mukaan hän olisi joskus auttanut jopa näsää.
 
Saletti
Hiukan väkijuomaan menevä, mutta varsin älykäs tonttu.

Rykä
Puhuu paljon, mutta vähän asiaa. Hermostuttaa toisia kertomalla huonoja ja välillä varsin rivoja vitsejä.

Pulssi
Ehkä hieman hermoheikko tontuksi. Pitää kaikesta kimaltavasta ja arvokkaasta. Pelkää helposti.

Ihmiset

Pentti Santanen, roskakuski, perheenisä, joka on kutsuttanut kaikki yhteiseen illanviettoon laavulle. Pentti on käynyt menestyksekkäästi AA-kerhossa reilu vuoden päivät.

Sirkka Santanen, sihteeri, perheenäiti. Kovin puhelias ja lämminhenkinen ihminen. Vähättelee aina kaikkien huolia ja muistuttaa, että kyllä kaikki selviää. Herkkä.

Pirkko Santanen, teini-ikäinen tytär. Pirkko ja Elsa ovat hyviä ystäviä, vaikka välillä Pirkkoa harmittaa, kun Elsalla on poikaystävä ja hänellä ei.

Akseli, teini-ikäinen poika. Kapinoi pitkään ettei hänen tarvitsisi lähteä. Hänen koulukiusaajansa Erkkikin on paikalla.

Elsa, Pirkon kaveri, yhteisenä harrastuksena tupakanpoltto salaa. Roikkuu Erkissä kuin takiainen ja kysyy tämän mielipidettä jokaiseen asiaan. Sanoi Pirkolle, että voi lähteä mukaan jos Erkkikin saa tulla.

Erkki, Elsan poikaystävä. Ilkeä kovis ja besserwisser.

Arja & Dennis Granger Santasten perhetuttuja vuosien takaa. Akselin kummeja. Ovat vähän parempaa ja rikkaampaa väkeä. Odottavat laavulla saavansa hyvää palvelua ja pysyvänsä lämpiminä. Dennis on kotoisin USA:sta. Santaset lausuvat Arjan ja Denniksen sukunimen kuten se kirjoitetaan.

Aili & Unto Perä-ärjylä, maanviljelijäpariskunta Jokioisilta. Aililla ja Untolla ei oikeastaan olisi ollut aikaa peltotöiltä lähteä laavuretkelle, mutta koska Santaset niin kovasti vaativat, he tekivät lähtöpäätöksen.

Tauno, Ailin ja Unton aikuinen poika. Isänsä toivoo hänestä tilan jatkajaa, mutta poika tahtoo muusikoksi.